Tyhjyyden Portti

Tyhjyyden Portti

torstai 3. lokakuuta 2013

Sesshinin jälkeen

Sesshinin jälkeen paluu arkeen, takaisin työelämään tuntuu ajatustasolla nihkeältä, vastenmieliseltä, mutta samalla tämä ei haittaa syvemmällä tasolla. Syvältä sisältä nousee esiin kaiken kattava tasapaino, jota mielentuotokset eivät  pysty horjuttamaan. Aamulla väsyttää retriitin aikaiset herätykset ja silti taas olen herännyt liian aikaisin, mutta kaikesta huolimatta nousen kuuliaisesti sängystä ja ristin jalkani kohdatakseni seinän ja sitä kautta itseni yhä uudelleen. Töissä asiat tapahtuvat vaivattomasti, mielessä oleva selkeys ja vähentynyt ajatusliikenne tekevät olemisesta helppoa ja kevyttä. Mutta tiedän että tämä ei kestä ja arki iskee jossain vaiheessa uudelleen silmille. Mutta onneksi tiedän tämän arjen tuollapuolen olevan tämä sama tyyneys ja rauhallisuus sekä hiljaisuus jonka voi aina löytää, koska tahansa kunhan antaa pienen mielen mennä menojaan ja keskittyy vain käsillä olevaan hetkeen.


© Tyhjyyden Portti

torstai 19. syyskuuta 2013

Harjoittamalla zazenia voimme kokea Universumin kehossamme ja mielessämme. Voimme tutkia mitä Universumi ja todellisuus ovat. Mitä maailma ja me olemme - Gudo Wafu Nishijima



keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Zazenia ulkona

Olen kesän aikana istunut ulkosalla rikollisen vähän zazenia, osa syy on tietenkin ollut hyttyset joita on monissa paikoissa ollut riesaksi asti ja ne ovat tehneet istumisesta lähes mahdotonta. Itse en ainakaan ole niin "Zen" että voisin istua vain paikoillani lukemattomien hyttysten pistäessä naamaani. Olisin tietenkin voinnut hankkia hyttysmyrkkyä, mutta se jäi tekemättä, kuten ulkona istuminenkin. Olen nyt syksyn tultua taas saannut itseni istuskelemaan ulos, erityisesti yö aikaan. Ulkona zazenin harjoittamisessa on oma fiiliksensä mitä ei ole kotona neljän seinän sisällä istuessa. Varsinkin vesi elementin äärellä oleminen on äärimmäisen antoisaa ja voimaannuttavaa. Istuessa voi antaa itsensä kadota osaksi ympäröivää maisemaa, antaa mielen ajatuslooppien mennä omia menojaan, vain istua osana ympäröivää todellisuutta (olemme aina osa todellisuutta, halusimme tai emme).

Ostin alkukeväästä ilmalla täytettävän zafun, lähinnä matkustelua varten, kun rupesi ärsyttämään miten paljon zafu vei aina tilaa  matkatavaroissa, ja olen kumminkin sen verran kermapylly, etten enää halua istua minkään sohva ym tyyny viritysten kanssa. Puhallettavan zafun päällä tuntuu kylläkin kuin istuisi jonkun ilmapallon päällä, mutta aika nopeasti siihen tottuu ja se näyttää aivan "oikealta" zafulta, tosin mitään pitkiä aikoja en istuisi sen päällä. Se on ollut myös mukava ottaa ulkoisiin istuskelu hetkiin mukaan, koska sen saa todella pieneen tilaan eikä se paina mitään.

© Tyhjyyden Portti

© Tyhjyyden Portti

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kymatica

Katsoin viime viikolla mielenkiintoisen dokkarin Kymatica. Dokkari oli ajoittain ehkäpä aika korkealentoista, mutta siitä huolimata hyvinkin viihdyttävää ja toi esiin monia mielenkiintoisia pointteja. Dokkarista tuli vahvasti mieleen Zeitgeist toteutustavan puolesta. Alla englanniksi filmin esittely:

"Evolution is a term to define only one organism and that’s the self. The self is the universe, the self is the alpha and omega, god, and infinity, and that’s the only thing that evolves because we are all part of the self. Nothing goes through an evolutionary process alone or without direct benefit to the whole. So when you begin to think that there’s this controlling elite, this controlling hand behind the curtains leading the planet to destruction…
When you think the end is near, the apocalypse, Armageddon, and when you think we as a species are doomed, it is not they, it is you that brought this about, and for a very good reason. You are evolving. Stop blaming everybody and everything else. Quit panicking about global tyranny and natural disaster and pay attention, because the world is telling you something; it’s tell you exactly what is wrong with you and how to fix it. (Excerpt from the film)"

lauantai 29. kesäkuuta 2013

kofeiini addiktio

Tunnustan olen koukussa kahviin ja niin tuntuu olevan suurin osa Suomalaisista, ei siinä mitään vikaa ole mielestäni. Kahvi maistuu hyvälle (kunhan se ei ole mitään juhla mokan kaltaista kahvin korviketta) ja se piristää sekä sillä on myös tutkitusti paljon(?) terveyshyötyjä. Eli missä sitten on ongelma. Mitään ongelmaahan ei lopulta ole ellei ihminen hämmennä mielessään ilmiömaailman tapahtumia. Buddhan polkuhan on helppo jos vain ei erottele asioitaan mielessään hyviin ja pahoihin,  miellyttäviin ja epämiellyttäviin ym. Eli toisin sanoen ei tee asioista ongelmia, mitä niissä itsessään ei ole, mutta olen tehnyt kahvista itselleni ongelman.

Tykkään hyvästä kahvista, ja piristävä vaikutuskin on kiva jos väsyttää. Mutta olen aina ollut kofeiini herkkä ja kahvin juonti saa oloni helposti turhankin levottomaksi, tätä ei aina tapahdu, mutta silti sen huomaan miten kahvi kiihdyttää hermostoa keinotekoisesti ja saa olon tuntumaan kiihtyneeltä. Mitä pidempään olen harjoittanut meditaatiota ja joogaa sekä liikuntaa yleensäkin, sitä herkemmäksi sitä on tullut omille kehon viesteille. Kahvin vaikutus on ruvennut tuntumaan välillä kehossa ja mielessä lähes huumeelta, "myrkyltä" ja tietynlainen keho/mielen herkkyys katoaa ja tilalle tulee "tukkoinen" olo. Tämä tapahtuu erityisesti jos juon aamukahvin lisäksi viellä toisen kupillisen iltapäivästä. Olen viime ja tämän vuoden aikana yrittänyt lopettaa kahvin juontia muutamaan otteeseen ilman mainittavaa onnisumista siinä. Addiktion ongelmana on myös substanssin saannin loppuessa ilmaantuvat vieroitusoireet, tässä tapauksessa päänsärky sekä yleinen vetämättömyys sekä voimattomuus. Tänäkin aamuna join aluksi vain muutaman mukin vihreää teetä, mutta siinä oleva kofeiini ei korvaa kahvista saatavaa "kiksiä". Jännä juttu vaikka vihreässäkin teessä on kofeiinia sen vaikutus on aivan erinlainen, se kyllä piristää, mutta ilman kahvin tuomaa potkua, sekä sen terveysvaikutukset todellakin tuntuvat keho/mielessä. Joten "jouduin" juomaan päivällä kupin kahvia saadaksi oloni tuntumaan "normaalilta", ja vieroitusoireet katosivatkin välittömästi kahvin nauttimisen jälkeen.

Vieroitus suunnitelmani on seuraava juon nyt lomalla vain yhden mukin päivässä kahvia ja asteittain vähennän kahvin määrää mukissani, jotta voin lopettaa ilman vieroitusoireita ja niistä seuraavaa todennäköistä ratkeamistani. En haluaisi kokonaan lopettaa kahvin juontia, vaan haluan eroon päivittäisestä käytöstäni. Saa nähdä mitä tästä tulee....

© Tyhjyyden Portti

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Rakennamme itse oman egomme mielemme tuotoksista jonka jälkeen rupeamme puolustamaan sitä ulkopuoliselta maailmalta jonka kuvittelemme olevan jotain joka on itsemme ulkopuollella. Onko siinä mitään järkeä puolustaa jotain joka ei ole edes lopulta todellista? Ahdistumme, suutumme, luokkaannumme omista mielemmetuotoksista jotka sitten heijastamme ulkopuoliseen maailmaan. Rakennamme itse oman kärsimyksemme pyörän jota pöyritämme kuin hamsteri juoksupyörässään, jos vain ymmärtäisimme antaa olla, ja antaa pyörän (mielen) pyöriä omia menojaan. Omat mielentuotoksemme ovat vain mielikuvitusta johon uskomme niin paljon että se muuttuu todeksi meille. Mutta ei sen tarvitse olla näin. Unohtakaamme harhainen mielemme ja eläkäämme elämäämme todellisessa maailmassa, ei sen mielikuvitusversiossa mielessämme.

© Tyhjyyden Portti

tiistai 28. toukokuuta 2013

Ajatuksiesi välistä hiljaisuudesta olet löytävä todelliset tahrattomat kasvosi. Astuessasi sisään portittomasta portista löydät elämän joka on yhtä koko universumin kanssa.

© Tyhjyyden Portti