Aloittaessamme harjoittamaan henkistä polkua mielemme on täynnä kaikenlaisia ideaaleja mitä harjoittaminen on, mitä haluamme harjoitukselta, miksi haluamme tulla. Pyrimme kohti jotain tavoitetta, muutamme elämäämme, luovumme asioista joiden kuvittelemme olevan esteitä. Pyrimme kohti jonkinlaista täydellisyyttä, jolloin kaikki olisi hyvin, jokin turvallinen paikka jossa olisimme turvassa elämän kaaokselta ja kärsimykseltä.
Mutta mitä pidempään harjoitamme, sitä enemmän luomammae illuusiot karisevat pois, todellisuuden tullessa esiin omien mielemme harhojen alta. Huomaamme ettei mitään täydellisyytä ole olemassa muuta kuin harhaisissa ajatuksissamme, asiat ovat niin kuin ne ovat, kaikki on jo täydellistä. Ongelmat jotka joskus olivat suuriakin esteitä, eivät merkitse enään mitään, ideaalit joita tavoittelimme ovat vai tyhjiä kuplia jotka harjoitus yksi kerrallaan puhkaisee ja vapautta meidät itse luomastamme harhasta. Olemme koko elämämme nähneet itse luomaamme unta jota kuvittelimme todellisuudeksi. Olemme useimmiten olleet itse omien ongelmiemme pääasillinen arkkitehti. Harjoituksen myötä elämä muuttuu yksinkertaisemmaksi, välittömämmäksi, koska elämme tässä hetkessä sellaisena kuin se hetkestä hetkeen näyttäytyy. Emme pyörittele asioita mielessämme tämän ja tuon välillä, jos toimimme vain toimimme. Luotamme sisäiseen intuitioon, joka on avain oikealle ja viisaalle toiminnalle. Elämme vain elämäämme joka on kaikessa epätäydellisyydessään täydellistä, koska se on meidän itsemme näköinen elämä. Unohdamme samsaran ja nirvanan ja jatkamme zazenin istumista vain istumisen vuoksi...

© Tyhjyyden Portti