Kerros kerrokselta mielenrakenteet paljastuvat ja tippuvat pois, lopulta tuijottamani seinä tuntuu tärkeämmältä kuin loputtomat sisäiset dialogit, en osaa sanoa enään kuka olen, miten voisinkaan eihän minua ole koskaan ollut olemassakaan muuta kuin omissa sisäisissä tarinoissani. Lakkaan vastustamasta todellisen maailman kutsua, päästän irti itsestäni, päästän irti zazenista, päästän irti Buddhasta ja rupean vain elämään elämääni. Vain huomatakseni miten käsittämättömän kaunis tämä maailma todella on, päästäessäni irti Buddhasta löydän Buddhan kaikesta mikä on tässä ja nyt...

© Tyhjyyden Portti